Tapahtumat ja festivaalit / Tapahtumakalenteri
Näytä kaikki
Sarjakuva
Muut
Musiikki
Työpaja
Elokuva
Näyttely
Ruoka

joulukuu 11

Time31.5.-13.12.
Sarjakuva
Lapset
Maksullinen
Animaation peruskurssilla opitaan liikkuvan kuvan perusperiaatteet. Kurssille voi tulla, vaikkei olisi animaatioita ikinä tehnyt. Kurssilta oppii kuitenkin varmasti uutta, vaikka olisikin jo aiheeseen hiukan perehtynyt. Kurssilla käydään läpi animaation kaikki vaiheet: ideointi, käsikirjoitus ja toteutus. Kurssilaiset pääsevät kokeilemaan erilaisia animaatiotekniikoita piirtäen ja valokuvaten. Kurssilla työskennellään paljon ryhmissä. Kurssin sisältöjä ovat mm. ideointi ja käsikirjoittaminen, pala-, vaha- ja esineanimaatiot, valograffiti ja zoetrooppi.
Muut
Maksullinen
IMG_4678.JPGSyyskaudella Tekniikan museo järjestää joka sunnuntai pääsymaksuun sisältyvän yleisöopastuksen suosittuun Tekniikan maa -näyttelyyn.
Musiikki

Merry Ladies kesäkuu 2016 (003).jpgTule kuulemaan joululauluja Arabianrannan kirjaston sisäänkäynnin vieressä sijaitsevaan Kahvila Arabiaan. Hyväntekeväisyyspohjainen iskelmä- ja swinghenkinen lauluyhtye Merry Ladies - Käpylän Iloiset Rouvat johdattavat joulutunnelmiin englannin ja suomen kielellä keskiviikkona 12.12. klo 17.15 alkaen. Vapaa pääsy!

Työpaja
Lapset

loistavat-joulukoristeet_we.jpgMillainen olisi unelmiesi joulukoriste?

Näyttely
q_Lunar Eclipsenetti.jpgMetta Savolaisen akvarelleja joulukuun ajan Arabianrannan kirjastossa. Näyttely on järjestetty yhteistyössä Arabianrannan taiteilijoiden kanssa.
Ruoka
TERVETULOA JOULULOUNAALLE!

COPYRIGHT © 2014 ARTOVA, ALL RIGHTS RESERVED.