Kiitos kävijöille ja tekijöille!

Tulossa Artova -leffaklubi!

Uutiset

Haastattelussa vuoden 2016 festivaalitaiteilija Ines Sederholm

Ines Sederholm

Tapasimme kuvataiteilija Ines Sederholmin elokuun alussa Lauttasaaressa sijaitsevassa Kulttuurikeskus Sähinässä. Värikkäässä Makers-kahvilassa, joka johtaa kulttuurikeskuksen muihin tiloihin, on aamupäivästä vielä hieman hiljaista, mutta jo pian kaikenikäistä porukkaa alkaa vilistä keskuksen ja kahvilan välillä. Ines on keskuksen perustaja sekä luova johtaja ja tämänvuotinen AFF:n festivaalitaiteilija. Haastattelussa puhuimme muun muassa New Yorkissa lapsuuttaan viettäneen Ineksen kanssa Kulttuurikeskus Sähinän toiminnasta, hänen omista inspiraation lähteistä ja elokuvan lumosta.

Artova Film Festival 2015

logo 4

Artova Film Festival järjestetään kuudetta kertaa 4.–6.9.2015. Esityspaikka vaihtuu Arabian alueen uutuutta hohkaavaan Kino Sheryl -teatteriin, mitä juhlistetaan tuntuvien ohjelmistolaajennuksien kautta: elokuvatarjonta paisuu yli kolminkertaiseksi. Festivaalin ytimessä säilyy tuttuun tapaan elokuvakilpailu, mutta sen ohella juhlitaan luovan taiteen villeimpiä ulottuvuuksia - säröä, rosoa, kummallista ja kiehtovaa. Laitakaupungin hämärissä uskalletaan näyttää elokuvia, joista keskustassa voidaan vain haaveilla.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä festivaali kutsuu rämäpäisimmät seikkailijat viettämään yötä neuvostoliittolaisten kolhoosielokuvien parissa. Rämisevä 16-millinen projektori kuljettaa katsojat hämärästä aamunkoittoon jatkuvalle matkalle vaihtoehtoiselle maaseudulle, yhteisomistuksen ja yhteislaulun onnelaan. Elokuvat ovat pääosin suoraan raa'asta ytimestä Stalinin valtakaudelta, mutta mukaan mahtuu myös muutama tuoreempi väläys Suomi-Neuvostoliitto-seuran ehtymättömistä kokoelmista.

Perjantai-iltana katsellaan amerikkalaisen underground-mestari Jack Smithin elokuvia, joita ryyditetään hänen innoittajansa, 1940-luvun camp-ikoni Maria Montezin elokuvalla Arabian Nights. Lauantai-illan huipentavat puolalaisen Janusz Nasfeterin mestarillinen nuorisokuvaus Perhoset sekä tšekkiläinen länkkäriparodia Limonadi-Joe.

Kino Sheryl sijaitsee Arabian tehtaan entisissä tiloissa. Festivaalin siirtymistä tähän miljööseen juhlistetaan sunnuntaina erityisellä Arabian tehtaan historiaa esittelevien elokuvien sarjalla. Nämä elokuvat nähdään aitoina fimikopioina, kuten muutkin festivaalin klassikkonäytökset: alkuperäiset muodot ovat suomalaisen designin kehdossa tärkeitä.

Festivaalin sydämessä pysyy kuitenkin lauantainen elokuvakilpailu, joka tänä vuonna on perinteisen paikalliskilpailun ohelle saanut kaikkien vuosina 2013-2015 valmistuneiden kotimaisten lyhytelokuvien sarjan. Nuorta ja tuoretta suomalaista elokuvaa tukevan tapahtuman palkinnot jaetaan niinikään lauantai-iltana.

Lauantaipäivään tuovat lisäpotkua paikalle saapuvat ruokamyyjät. Myös muuta erikoisohjelmaa on luvassa!

Ohjelmisto julkistettu!

sheryl2

Romantiikkaa, väkivaltaa, seikkailua ja utopiaa – kaikkea sitä, mistä puhtaat elokuvat on tehty! Katso koko ohjelmistomme TÄSTÄ!

Tule vaihtamaan leffasi uusiin Arabian Katufestivaaleilla!

aff2014 lv

 

Löytyykö nurkistasi ylimääräisiä leffoja? Onko koko leffahylly jo kahlattu läpi? Muistatko jo elokuvien repliikitkin ulkoa? Ei hätää!


Sahalaita – Artova Film Festival järjestää perinteiseen tapaan leffojen vaihtopisteen Arabian katufestivaaleilla 16.5.2015 klo 12.00-18.00.


Tuo mukanasi yksi tai useampi DVD/Blu Ray -elokuva ja vaihda ne mieleisiisi vaihtopisteellämme! Löydät meidät Kivitorilta, Katufestivaalin info-pisteen vierestä.


Koska Ravintolapäivä osuu samalla päivämäärälle, on pisteellämme myynnissä myös kahvia ja pientä purtavaa. Tarkempi menu löytyy Ravintolapäivän sivuilta.

 

Tervetuloa!

 

Kuva: Aino Haarala

Artova Film Festival 2015 haluaa elokuvasi!

Tiedote 5.5.2015

Vapaa julkaistavaksi


ARTOVA FILM FESTIVAL 2015 JULISTAA KAKSI ELOKUVAKILPAILUA


VI Artova Film Festival järjestetään Kino Sherylissä, Helsingin Arabianrannassa 4.–6.9.2015. Aiemmilta vuosilta tuttu Arabian alueen paikallinen elokuvakilpailu saa tänä vuonna rinnalleen kaikki kotimaiset lyhytelokuvat käsittävän kilpailun.


Nykyisessä tilanteessa, jossa nuorilla lahjakkuuksilla tuntuu olevan aina vain vähemmän tilaisuuksia saada töitään esille, katsoimme velvollisuudeksemme avata ovet kaikille kotimaisille elokuville. Mikään yhteys olisi tuskin yhtä oivallinen tällaisen kilpailun avaamiselle kuin festivaali, joka toimii Suomen suurimman elokuvakoulukeskittymän sydämessä.


Koko kilpailukutsu on luettavissa tämän viestin lopusta sekä osoitteesta:
http://artova.fi/ohjelmisto/kilpailukutsu


- - -

Tule tekemään Artova Film Festivaalia 2015

Artova Film Festival valtaa Suomen Sunset Bulevardin jälleen syksyllä 2015! 

Tuoreimmat elokuvat yhteen kokoava ihana ja lumoava elokuvafestivaali etsii nyt uusia vapaaehtoistekijöitä. Ilmoittaudu mukaan 22.3. mennessä osoitteeseen artovafilmfestival@gmail.com.

 

Artova Film Festival AFF on kunnianhimoinen elokuvafestivaali, joka on luonut alueellisen elokuvafestivaalin käsitteen. AFF on lanseerannut ajatuksia herättävän Hämeentien Sunset Boulevard -käsitteen, jolla on onnistuttu tuomaan esiin mm. yhden kadun varrelle keskittyneet merkittävimmät elokuva-alan koulutuskeskittymät Suomessa.

AFF in HIFF

 

Perinteikäs AFF -parhaat- näytös nähdään Rakkautta ja Anarkiaa elokuvafestivaalilla.

Artova Film Festival 2014 voittajat nähdään omana näytöksenä maanantaina 22.9. klo 18.15 Dubrovnikin salissa. Näytöksen jälkeen pidettävässä Q&A tilaisuudessa kuullaan voittajaelokuvien tekijöiden mietteitä ja tarinoita elokuvien kulissien takaa. Haastateltavana nähdään ainakin Parhaaksi elokuvaksi palkitun elokuvan Onni tekijöitä.

AFF 2014 voittajaelokuvat ovat:

Kiitos teille festivaalikansa!

Viides Artova Film Festival keräsi yhteensä noin 550 kävijää. Uudet ja vanhat oheistapahtumat ja niiden ohjelmat liikuttivat festivaalikansaa jo aiemmin viikolla. Sää oli koko viikon mainioin, melkein kesäinen, mutta ihmiset löysivät tiensä myös elokuvasaliin.

Perjantain näytöksessä vierailleet Pasi ”Sleeping” Myllymäki ja Maunu Kurkvaara kertoivat elokuvistaan ja niiden taustoista auliisti. Oli suuri ilo saada heidät vieraiksi paikalle.

Lauantain kilpailunäytöksissä Vuoden 2014 Parhaaksi elokuvaksi valittiin Onni, tuomariston perusteluilla: ”Tämän teoksen kohdalla haluamme painottaa sanaa elokuva. Ohjaajan taito ja rohkeus näkyy rajauksessa, vähemmän on enemmän. Kuvan ja äänen suhde rakentavat tarinan ja syvän maiseman arkeen.” Parhaaksi dokumentiksi Santra ja puhuvat puut, Parhaaksi fiktioksi Rooli ja Kunniamaininnan sai Savupiippu. Lisäksi yleisö äänesti suosikikseen teoksen Ikuisesti sinun x3 ja tuotanto antoi oman kunniamainintansa elokuvalle Lilli. Etenkin dokumenttien kovaa tasoa kiiteltiin.

Koostamme festivaaleistakuva-albumia lähipäivinä ainakin Facebookiin, sieltä voi käydä fiilistelemässä elokuvafestien antia.

AFF:in voittaneet elokuvat esitetään myöhemmin omana näytöksenään Rakkautta & Anarkiaa festivaaleilla 22.9. klo 18.15 alkaen Andorrassa, Dubrovnik. Eerikinkatu 11, 00100 Helsinki.

affkuvituspien

Artova Film Festivaalin voiton vei Onni

Kuvassa vasemmalta: Ami Lindholm(Santra ja puhuvat puut), Elli Toivoniemi ja Jenni Kangasniemi(Rooli), Oliwia Tonteri(Lilli), Jarmo Kiuru(Savupiippu) sekä Sanna Liljander(Onni).

kuva: Anni Soukkala

 

Kilpailunäytösten voittajat vuonna 2014 

VUODEN 2014 PARAS ELOKUVA - ONNI

(Ohjaaja Sanna Liljander)

Tämän teoksen kohdalla haluamme painottaa sanaa elokuva. Ohjaajan taito ja rohkeus näkyy rajauksessa, vähemmän on enemmän. Kuvan ja äänen suhde rakentavat tarinan ja syvän maiseman arkeen.

 

VUODEN 2014 PARAS DOKUMENTTI - SANTRA JA PUHUVAT PUUT (Ohjaaja Miia Tervo)

Ohjaajan taidokas välineen hallinta vakuuttaa. Henkilökohtainen laajenee kertomaan kollektiivisesta suomalaisesta juurettomuudesta.

 

VUODEN 2015 PARAS FIKTIO - ROOLI

(Ohjaaja Elli Toivoniemi ja Jenni Kangasniemi)

Karikatyyrinen työroolien kuva. Näyttelijöiden hieno työ tuo esiin taiteen tekemisen koomisuuden viihdyttävällä tavalla.

 

VUODEN 2014 KUNNIAMAININTA - SAVUPIIPPU

(Ohjaaja Jani Peltonen)

Elokuva joka jatkaa laajenemistaan ja laajenemistaan. Assosiatiivinen kerronta luo mielenmaiseman joka ei alistu kategorisoitavaksi. 

VUODEN 2014 TUOTANNON VALINTA - LILLI

(Ohjaaja Oliwia Tonteri)

Vahva ja omaperäinen toteutus.

 

 

VUODEN 2014 YLEISÖN SUOSIKKI - IKUISESTI SINUN x3

(Ohjaaja Susani Mahadura ja Sami Levo)

 

 

Lämpimät onnittelut kaikille voittajille! 

 

 

Pasi ”Sleeping” Myllymäki ja Maunu Kurkvaara avaavat perjantain näytökset

 

Pasi ”Sleeping” Myllymäki, Maunu Kurkvaara ja lauantain kilpailunäytökset - niistä on Artova Film Festival tehty.

Mikä onni ja riemu onkaan esittellä perjantain kunniavieraat – Pasi ”Sleeping” Myllymäki ja Maunu Kurkvaara. Nämä elokuvataiteeseen jälkensä jättäneet ohjaajat saapuvat molemmat paikalle keskustelemaan elokuvista ja avaamaan tämän vuoden festivaalin.

Kello 19.00 ohjelman polkaisee käyntiin Pasi ”Sleeping” Myllymäen AV-ARKIN 25 -VUOTIS JUHLANÄYTÖS. Kun Myllymäki ja Risto Laakkonen ryhtyivät 70-luvun lopulla tekemään elokuviaan, ensin täytyi luoda skene. Yli neljänkymmenen elokuvan lisäksi vajaan kymmenen vuoden aikana syntyi numeroitu Maanalainen kaitaelokuva -sarja, joka koostui zineistä, elokuvista, sekä Sleeping and the Bags -yhtyeen kaseteista. 19 elokuvan valikoima vuosilta 1976-1985 sisältää pelkistettyjä, anarkistisia ja hauskoja teoksia.

Kello 20.00 ilta jatkuu AVAJAISNÄYTÖKSELLÄ Maunu Kurkvaaran, suomalaisen uuden aallon elokuvan ison nimen, teoksilla Kaupunki ja Kujanjuoksu. Maunu Kurkvaara on Suomen omaäänisimpiä elokuvantekijöitä, joka vaihdettuaan maalaamisen elokuviin halusi edelleen pitää koko taiteellisen prosessin käsissään viimeistä yksityiskohtaa myöten. Kujanjuoksu pohjautuu Helsingin Kumpulassa vuonna 1963 tapahtuneeseen 16-vuotiaan tytön surmatyöhön ja siitä vastuussa olevan syyllisen hakemiseen, jota todellisuudessa ei ikinä löydetty.

Lauantaina vuorossa on AFF:in kilpailuelokuvien neljän näytöksen sarja, joista tuomaristomme illalla nostaa esiin voittajan. Voittajaelokuva esitetään muutaman viikon päästä olevalla Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla. Näytöksissä on valtavasti tuoreita uusia kykyjä Arabianrannan alueen opiskelijoista ja myös tietenkin muita enemmän kuin osaavia tekijöiltä.

COPYRIGHT © 2014 ARTOVA, ALL RIGHTS RESERVED.