Helsingin kaupunginosat Helka ry HelsinginSeutu-portaali Helsingin kaupunki
YTV Reittiopas Kaupunginkirjastot
Etusivu arrow Ajankohtaista arrow Tervetuloa mukaan Tuttuus-ryhmän toimintaan!
Tervetuloa mukaan Tuttuus-ryhmän toimintaan!
Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kaupunginosayhdistyksen järjestämässä turvallisuusaiheisessa Artova-sessiossa syksyllä 2009 perustettiin alueelle ns. Tuttuus-ryhmä edistämään ihmisten tutustumista toisiinsa ja entistä avoimempaa kanssakäymistä niin naapureiden kuin muidenkin lähiympäristön asukkaiden kanssa.

Kevään ajan Tuttuus-ryhmä on kokoontunut ja tehnyt suunnitelmiaan, ja ensimmäisenä tempauksena on päätetty järjestää kaikille avoin Pimeäkävely. Kävely järjestetään 12.10.2010, ja se sijoittuu Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupunginlahden maastoihin pimeän laskeuduttua. Kysymys on noin kahden tunnin yökävelystä, jonka aikana kuljemme yhdessä jännittävien ja jopa pelottavien yörastien kierroksen. Pysähdymme välillä ja kerromme jännän mestan historiaa. Fikkarit on hyvä ottaa mukaan.

Pimeäkävelyn on tarkoituksena toimia lähtölaukauksena eri teemoilla järjestettäville kävelyille ympäri vuoden. Alkuun 2-4 kertaa vuodessa ja sitten kokemusten ja tarpeen mukaan lisäten.

Jos sinulla on mielessäsi joku "jännä" tai jopa "pelottava" mesta Arabianrannassa, Toukolassa tai Vanhassakaupungissa - niin kerro se meille lähettämällä vaaramomenttisi Tuttuus-ryhmän puheenjohtajalle Kari J. Nybergille sähköpostiin Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. . Tai soita 040-5034312.

Olet myös tervetullut seuraavaan kokoukseemme 26.8.2010 klo 17.30 Kääntöpaikkaan (Intiankatu 1), jossa funtsaamme ensimmäisen 12.10. tapahtuvan Pimeäkävelyn rasteja. Me teemme omien ja teidän lähettämienne vinkkien perusteella harjoituskävelyn samana päivänä klo 15.00. Otamme mielellämme uusia jäseniä ja Tuttuus-ideoita ryhmäämme, joten jännien paikkojen lisäksi voit kertoa, jos olet halukas tulemaan seuraavaan kokoukseemme 26.8. tai sitä edeltävälle harjoituskävelylle

Meillä Tuttuus-ryhmäläisillä on paljon muutakin mielessä: EU:ssa jo 10 vuotta toukokuun lopulla vietettyä Naapuripäivää tulemme juhlistamaan myös Artovan alueella v. 2011.

Kaavailemme myös joihinkin taloihin tai rappuihin ohjelmallisia "Avoimien ovien päiviä". Onko sinun talosi tai rappusi mahdollinen edelläkävijä tässä asiassa?

Me suomalaiset olemme elintaso- ja onnellisuusmittareilla mitattuna maailman onnellisimpia ihmisiä?

Jos näin on, viedään se myös asukastasolle - eikö? ja yhdessä!

Tuttuusryhmä