Polut / Toukola-Vanhakaupunki-Arabianranta / Annalan metsä

Annalan metsä

27Saavutaan Annalan huvilaan kuuluneeseen tammivaltaiseen maisemapuistoon, jonne kauppaneuvos Gustaf Otto Wasenius rakennutti vapaasti polveilevia polkuja ja istutti puita. Nykyisin tammimetsä on rentouttava ulkoilureitti. Siellä kasvaa metsämansikoita, mustikoita ja kieloja, ja kallioilla istuskellen voi kuunnella mustarastaita ja sepelkyyhkysiä. Lenkkipolun varteen on tehty myös voimailupaikka. Siirtolohkareet ovat leikkivien lasten suosiossa. 

 

Annalan tammikko valkovuokkojen aikaanJo vuonna 1830 Annalan alueelle oli istutettu yli 400 lehtipuuta, joista osa puistoon. Puistossa kallioalueita on myös peitetty tällöin maamassoilla. Varhaisvaiheessa puistossa oli kaksi puistokäytäväkehää. Ulompi kiersi koko puiston. Sisempi kehä kiersi puiston keskellä olevaa kalliota. Siitä erkani kolme puistokäytävää, joista kaksi yhtyi ulompaan kehään. Puistokäytävien luona oli useita istuskelupaikkoja.
 



Mestarilaulajat

Suomen Luonto -lehden järjestämässä lintujen laulukilpailussa 2011 ykköspaikan vei mustarastas (Turdus merula). Toiseksi äänestettiin viitakerttunen ja jaetulle kolmannelle sijalle ylsivät satakieli  ja laulurastas. 

Mustarastas on Uudenmaan maakuntalintu. Toukolassa talvehtii useita mustarastaita, ja ne vierailevat  lintulaudoilla. Erityistä herkkua ovat lintulautojen omenat. Mustarastaiden laulua kuulee joskus tammikuussakin, korkealta tammien ja koivujen latvasta.Mustarastas sekoitetaan usein kottaraiseen.

Kottarainen on kuitenkin lyhytpyrstöisempi ja pienempi. Hyvä tuntomerkki on myös lajien liikkuminen maassa: mustarastas hyppii ja kottarainen kävelee. www.luontoportti.com
 
Annalan metsän asukkaita ovat myös sepelkyyhkyt. Sepelkyyhky (Columba palumbus) on Suomen suurin kyyhky. Se on viime vuosikymmeninä siirtynyt metsistä yhä enemmän kaupunkialueille. Sen ääni on kumeaa huhuilua, jota kokematon voi luulla pöllön ääntelyksi. Sitä on kutsuttu joskus myös toukomettiseksi (huhuilee toukokuisessa metsässä). Sepelkyyhkyn väri on sinertävän harmaa ja sillä on siivissä valkea poikkijuova. Kaula on pitkä ja sen ympärillä on vaalea kaulus, sepel. Pyrstö on pitkä. Sepelkyyhky on selvästi isompi kuin pulu eli kesykyyhky. Sukupuolet ovat samanväriset. Nuori lintu saa valkoisen kaulasepelen syksyllä, muutaman kuukauden ikäisenä. 

 

 

edellinen reittipiste

seuraava reittipiste

COPYRIGHT © 2014 ARTOVA, ALL RIGHTS RESERVED.