Ajankohtaista / Uusi julkinen taideteos Toukolan rantapuistoon

Uusi julkinen taideteos Toukolan rantapuistoon

Helsingin Kalasatama saa uuden julkisen taideteoksen. Kuvanveistäjä Riikka Purosen seitsemänmetrinen veistos Harppi ja tähdet kohoaa Toukolan rantapuiston maamerkiksi Kyläsaarenkujan, Roomankadun ja meren väliselle viheralueelle.


Riikka Purosen mukaan teoksessa kohtaavat kaksi erilaista näkemystä maailmasta: harppi edustaa matemaattista maailmankuvaa, jossa maailman ilmiöitä voi mitata ja todentaa. Harpin keskiakselilla tasapainottelevat kaksi astiaa, joiden sisältö on tuntematonta ja nimeämisen ulottumattomissa. Myös teoksen sijainnissa yhdistyvät erilaiset elämisen ja kaupunkirakenteen elementit: se on keskellä asuinkerrostalojen ja oppilaitosten ympäröimää, mereen ulottuvaa ulkoilualuetta.


Omaleimaisesta visuaalisesta kielestä ja taitavasta materiaalien rinnastamisesta tunnettu Puronen on toteuttanut veistoksen erivärisiksi käsitellyistä ja kullatuista teräksestä ja alumiinista. Teoksessa Harppi ja tähdet Puronen on halunnut hyödyntää sähkökemiallisia metallin käsittelytapoja. Veistosta ympäröivä laakea puistoalue on puolestaan ollut lähtökohtana teoksen suurelle kokoluokalle. 


Riikka Puronen (s. 1968 Loviisassa) on toteuttanut julkisia teoksia Helsingissä mm. Senaatti-kiinteistön toimistotaloon ja Myllypuron metroaseman edustalle. Myllypuron teos Sirenan kielet (2004) kuuluu HAM Helsingin taidemuseon julkisen taiteen kokoelmaan. Puronen on toiminut kuvanveiston lehtorina Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa vuosina 2007–2017.


Rakentuva Kalasatama lähialueineen tulee tulevina vuosina saamaan runsaasti uutta julkista taidetta. Harppi ja tähdet on alueen kolmas HAMin julkisen taiteen kokoelmaan liitettävä pysyvä taideteos. Aiemmat teokset Kalasatamassa ovat Timo Heinon Veteen piirretty viiva (2014) ja Villu Jaanisoon Kuukkeli (2016). Helsingin kaupunki toteuttaa alueella ns. taiteen prosenttirahaperiaatetta, jossa noin prosentti rakentamiskustannuksista kohdistetaan taiteeseen.


Harppi ja tähdet
julkistetaan torstaina 24.5.2018 klo 16.00 teospaikalla. Teoksen julkistaa HAMin johtaja Maija Tanninen-Mattila. Taiteilija on läsnä kaikille avoimessa julkistamistilaisuudessa, joka järjestetään yhteistyössä kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys Artovan, Arabian Laulun ja Diak-ammattikorkeakoulun kanssa. 

 

 

 Harppi ja tähdet muokattu 1 IMG 3376

Harppi ja tähdet muokkaus 2 IMG 3381

 

COPYRIGHT © 2014 ARTOVA, ALL RIGHTS RESERVED.